Lähettiin sitten Lassin kanssa Minnalla käymään ja sen jälkeen Lassi tulikin hulluksi. Ei ollut yhtään päivää kun Lassi ei olisi mulle rotista puhunut ja sille nousi selkeästi kamala eläinkuume,
Mä en koskaan oo ollu mikään eläinfani. Oon yrittänyt olla, mutta ei... Sanoinki Lassille että en kyllä oikee tiiä että kannattaako meille ottaa mitään eläintä.
Aikaa kulu ja käytiin uudelleen Minnalla. Olin ehkä jo vähän lämmenny ajatukselle noista pienistä karvakasoista. Minna olikin lähdössä Itäkeskukseen ostamaan patteria ja samalla katsomaan Megaeläimeen josko siellä olis rotanpoikasia, sillä ne oli miettinyt että hankkisko lisää. Tottakai me lähettiin sitten mukaan.
Siinä sitten kävi niin, että seuraavana päivänä huomasin seisovani Lassin kanssa bussipysäkillä kantokoppa sylissä. Kaksi pientä nenää tuli esiin häkin rakosista ja nuuhkaili ilmaa. Siinä vaiheessa totesin jo että herranjestas, ei kukaan voi noin pieniä raukkoja vihata.
.jpg)
Ne oli aivan älyttömän pieniä kun ne meille tuli. Sellasia hamsterin kokoisia. Täällä ne nuuhkutti menemään sohvalla peiton päällä. Nimekseen ne saivat Pyhimys ja Gilmour. Aika nopeasti ne meihin tottu ja Pyhimys usein nuhkahtikin mun hupparin/paidan sisään. Meni ehkä viikko ja uskalsin jo käsitellä niitä noin vaan. Aluksi pelkäsin nimittäin että tiputan ne ja ne kuolee tai istun niiden päälle tai tapan ne jollai tavalla. Ne kuitenkin oli niin pieniä.
Tammikuussa perhe kasvoi sitten kahdella uudella, kun haettiin ottopojat Onni ja Sulo meille. Ne on Gilleä ja Pyhiä vanhempia ja selkeästi siis isompia. Mutta se on oikeastaan vaan mukava koska niitä voi helpommin silitellä kun on enemmän pinta-alaa ;) Pyhi yrittää päästä samoihin tuloksiin kun isommat pojat on, tosin ei kasvamalla, vaan lihomalla.
Rotat on kummallisia lemmikkejä ja huomaan usein ihmetteleväni sitä miten niillä voi olla niin fiksut aivot vaikka ne on niin pieniä. Musta nimittäin tuntuu että ne ymmärtää välillä puhetta. Ainakin nimiin ne ihan varmana reagoi ! Ne rakentaa myös uskomattomia majoja ittelleen tonne häkkiin.
Nyt kun ne on oppinut vielä sisäsiisteiksikin niin kaikki alkaa täällä olla mallillaan.
Joku kerran sano että rotat on kun sipsejä, niitä ei voi ottaa vaan yhtä. Se pitää paikkansa kyllä hyvin. Pelkään kohta huomaavani että olen hullu rottanainen. Onneksi täällä on Lassi joka vähän toppuuttelee mua !
On myös hassua miten musta on tullut ihminen joka rakastaa eläimiä. Suuren muutoksen nuo pikkuiset ovat ainakin mussa saaneet aikaan.
Rotat on luultavasti siistimpiä kuin kukaan teistä, sillä ne pesee itteään koko ajan. Sanoisin myös, että jopa fiksumpia kuin jotkut ;) Ei saa siis kammoksua niitä. Ne on aivan ihania ja sympaattisia pikku nuuhkuttelijoita. Suosittelen lemmikeiksi !
Ja jep... Meillä on kaks vaaleeta ja kaksi mustaa rottaa, eli kaikki näyttää aika samalta ! :D
xoxox
Oona
